maanantai 12. maaliskuuta 2012

Elenan harjoitukset la 10.3. - tunnelmia harjoituksesta yhden ikimiehen näkökulmasta

Sumuisena lauantaiaamuna paikalla piti olla klo 11.00 omien harjoituksessa tarvittavien varusteiden kanssa. Paikalle tullessani lapset olivat jo ruokatauolla harjoitussalin oven suuhun leiriintyneinä. Konsertin kokonaisuudesta oli sähköpostilla jaettu moniste jossa oli lyhyt esitys tapahtumista ja paikka omia merkintöjä varten. Ikeille oli jo torstaiharjoituksissa jaettu vastaava paperidokumentti. Dokumentti koettiin hyödylliseksi. 

Harjoituksessa mentiin ensiksi Mies-osa teoriassa, varmistaen, että kaikki muisti mitä piti tehdä ja sen jälkeen pari kertaa musiikilla. Seuraavaksi jaettiin lapset ikeille ja isoille, jotka tanssivat lasten kanssa, ja harjoiteltiin konsertin osuudet joissa lapset on mukana (loppupolkka). Lähtövirren harjoittelun jälkeen oli vuorossa lasten esitys omasta osuudestaan ja sen jälkeen pienimmät voitiin päästää pois.


Maalistreeneissä käytiin läpi joitakin juttuja jo koko porukalla lasten ja aikuisten kesken.

Lasten esityksen jälkeen pelimannit, kuoro, Isot ja Ikit jatkoivat harjoittelua ensin kerraten eri osia (Sot-tease, Joki, Tulva, Siltamenuetti, Polska-veto) ja sen jälkeen alusta loppuun konserttiohjelmaa kokonaisuutena ensimmäistä kertaa pelimannien soittaman musiikin tahdissa. Mikäli jossain kohdassa oli tarkistamisia tarkistettiin niitä ja taas jatkettiin. Lopuksi harjoiteltiin vielä Kun polkka soi-esitystä ja harjoitus päättyi Elenan loppuyhteenvetoon.

Monta ryhmää (pelimannit, kuoro, Isot, lapset, Ikit) osallistuu esitykseen ja ryhmät harjoittelevat omia osuuksiaan omien ohjaajien kanssa, mutta yhteisten osuuksien harjoittelu on haasteellista kun muut ryhmät ei ole paikalla tai osa omistakin puuttuu. Siitä syystä nyt jo tiedossa olevat yhteisharjoituskerrat ovat tervetulleita, jotta saadaan esitys hyvään kuntoon ennen Elenan seuraavia yhteisharjoituksia. Konsertin kokonaisuuden hahmottaminen kirjalliseen dokumenttiin perustuen oli monelle aluksi haasteellista ja sitä olisi haluttu jo aiemmin, kuin nyt ennen harjoituksia jaettu. Suullisesti kokonaisuutta käytiin läpi jo melko aikaisessa vaiheessa, mutta kukaan tuskin ehti tehdä muistiinpanoja silloin. Siltamenuetin ja Polska-vedon kuvioissa haittasi ainakin minua hieman 7.3 esiintymisessä olleet erot konserttiversioon. Musiikin puuttuminen jostain osuuksista alkuharjoituksissa on ollut haasteellista. Hermojen kiristyminen ryhmän sisällä, kun koetaan harjoitusten eteneminen liian hitaaksi on ollut haasteellista sulattaa.

Elenan loppuyhteenveto: ”Paljon on työtä tehty, mutta paljon vielä tehtävää ennenkuin kaikki on valmista. Seuraava minun vetämäni yhteisharjoitus on sunnuntaina 22.4 ja silloin pitäisi kaiken olla jo melko valmista ja vedetään koko konsertti kokonaisuutena harjoituksen lopussa ns. minikenraaliesityksenä. Kiitos kaikille harjoituksissa olleille!”


Heikki (Ikit/kuoro)


Kuvat: Jouko Aaltonen


Aikuisilla meinasi välillä tehdä tiukkaa kaiken opiskeltavan materiaalin ja koreografiaan tulleiden muutosten kanssa. Lapset sen sijaan mennä porskuttivat ja ottivat ilon irti.